torstai 7. helmikuuta 2013

Äidin vapaailta


Oih, sitä kauan kaivattua omaa aikaa oli tänään tarjolla. Siitä otettiin kaikki ilo irti ja menin jalkahoitoon. Suuntasin kauneushoitola Dioraan, joka avaa ovensa ensiviikolla. Tästä varmaan voi päätellä, että tunnen paikan omistajan? Kyllä vaan.

Ensimmäisenä kun astuin ovesta sisään, en voinut vain kuin jäädä paikalleni ja katsoa ja ihailla. Vaikka kaikki tavarat eivät vielä olleet löytäneet omia paikkojaan, oli hoitola aivan kertakaikkiaan ihastuttava! Odotustilassa oli kutsuvan näköisiä nojatuoleja, myytävät tuotteet oli laitettu kauniisti esille. Sisustus oli muutenkin tehty selvästi hyvällä maulla. Tai ainakin minun makuun sopivalla tavalla. ;)

Taka-ajatuksena tälle jalkahoidolle oli jo häämöttävä etelän matka. Jalkani olivat siinä kunnossa, etten olisi kehdannut kävellä yhdelläkään rannalla tai allasalueella ilman sukkia. No okei, ei ehkä niin pahat, mutta tietyt ongelmakohdat hävettivät. En ollut koskaan ennen ollut jalkahoidossa, joten en ihan tarkkaan tiennyt mitä odottaa. Jalkahoito osoittautui kuitenkin kaikinpuolin ihanaksi. Ja kun varsinainen hoito-osuus oli tehty tuli mansikkana kakun päällä jalkahieronta. Joka siis kattoi hieronnan jalkapohjasta polveen asti. Oih! Unohtamatta tietenkään lähes kahden tunnin höpötys/juoruhetkeä. Parasta! <3 Kyllä nyt taas jaksaa! :)

Tähän on vielä pakko mainostaa, miten myös Dioran hygienia-asiat tekivät vaikutuksen. Ei tarvitse pelätä että esim. jalkoja raspataan raspilla, jolla on raspattu myös 10 edellistä asiakasta. Jokaisen asiakkaan kohdalla vaihdetaan uusi, kertakäyttöinen viila. Hyvä, että tällaisiin asiohin on myös panostettu!

Kyseiset kuvat eivät liity minun jalkahoitoon, koska keskityin kuvaamisen sijaan paljon olennaisempaan asiaan, nauttimiseen. Mutta toivottavasti nämä kuvat välittävät sen ihanan tunteen.


Tässä vielä Dioran facebook sivu: https://www.facebook.com/pages/Kauneushoitola-Diora/158894310931131?ref=ts&fref=ts
Diora arpoo kaikkien helmikuun aikana Dioran fb-sivusta tykänneiden kesken lahjakortin kasvohoitoon. Nyt kaikki tykäämään! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti